Työpöydän tarinoita

Posted in Saari with tags , , on helmikuu 24, 2017 by R.M.S.R

Kolme kuukautta on vierähtänyt siitä, kun olen viimeksi päivittänyt blogia. Innostusta, tai sanomista, ei ole ollut yhtään. Tänään on kuitenkin erityinen päivä.

Kässärini 7. (8.?) versio on kirjoitettu loppuun!
261 sivua tiivistettynä & korjattuna 196 sivuun
50 sivua poistettuja kohtauksia
39 sivua turhia, poistettuja lauseita…

Loppu on edelleen ”väärin”, mutta se ei haittaa, korjaan sen, kun aloitan taas. Erään henkilön positio huojuu liikaa, eikä ole riittävän tarkka. En ihan ymmärrä, mitä hän haluaa ja siksi loppu on vähän mitä on.

Eikä koko urakkaan mennyt kuin puoli vuotta, n. 360 tuntia! (Jos luku kerrotaan neljällä, niin tulee se määrä, mitä koko editoimiseen on about mennyt, enemmän tai vähemmän.)

Seuraamissani blogeissa on kieränyt työpöydän/työhuoneen esittelykierros. Oma pöytäni on aina enemmän tai vähemmän kaaoksessa. Valmiita maalauksia ja keskeneräisiä (vasen kasa), kässärin pätkiä (oikea kasa), muistilappuja,nykyään jopa ompelutöitä, kun tanssi vaatii tietynlaista asustusta, joita ei vain voi ostaa, laatikko maalaustarvikkeille, kun en käytä niitä, sekä tietenkin itse tekemäni lamppu.

Vaikka työpöytä näyttää sotkuiselta, tiedän täsmälleen missä mikäkin on ja niin kauan, kun mahdun tekemään sen, mitä pitää, olen tyytyväinen. Pieni kaaos voi lisätä inspiraatiota, tai minulla ainakin, joillain se on juuri päinvastoin.

Hyvää kevättä kaikille!

Taustalla soi: Qntal- Frühling

16935649_1405451496174448_556441873_o

Marraskuu on täällä taas

Posted in NaNoWriMo on marraskuu 2, 2016 by R.M.S.R

Hyvää Nanoaikaa kaikille siihen osallistuville!
Minä jätän tänä vuonna välistä, marraskuu on muutenkin jo niin täynnä kaikkea muuta. Katsotaan ensi vuonna uudelleen.

Editointikierros nro. 7

Posted in Editointi, Saari on lokakuu 4, 2016 by R.M.S.R

Koko kesänä en koskenutkaan kässäriini, mutta nyt, viimeisen kahden kuukauden aikana  (kun koulu ja vielä tärkeämpi, syksy, on taas alkanut) olen uskaltanut avata tiedoston ja aloittaa editoinnin. Jälleen. Seitsemännen kerran (tai oikeastaan vain 6.5, kun yksi korjauskierros jäi puolitiehen, kun sain paremman suunnan). Nyt olen korjannut 120 sivua, yli puolivälissä ollaan ja tuskailen lopun kanssa. Jälleen kerran.  Mutta ehkä nyt, ehkä nyt saisin sen loppuun asti korjattua.

Tänään teippasin seuraavat 50 sivua huoneeni seinälle ja oviin. Olen huomannut, että suurta kokonaisuutta on helpompi hallita, kun sen näkee edes jotenkin kokonaan. Tuntuu, että vihdoin kaikki alkaa sujua! Vihdoin kässärillä on suunta ja kieli! Olen saanut myös hyvää palautetta, niin rakentavaa kuin kehujakin, lukijat ovat huomanneet muutoksen, ja olen erittäin tyytyväinen. (Vaikka ajoitellen kässäri tuntuu edelleen kömpelöltä/nololta/lapselliselta/huonolta/yms, mutta se kuuluu tähän asiaan. Oma teksti on aina huonompaa kuin kaikkien muiden.)

Jos tekstille on rehellinen, se huomataan. Ongelma on vain se rehellisyyden löytäminen. Mitä juuri tämä teksti haluaa sanoa?  Mitä minä haluan sanoa?  ja ennen kaikkea: Miten minä haluan tämän sanoa.  Ei ole kysymys vain siitä, että tarina on hyvä, vaan että myös sen käyttämä kieli tukee sitä.

Olipa kerran Islanti

Posted in Maailmalla with tags , on heinäkuu 19, 2016 by R.M.S.R

Nyt, kun loman loppumisesta on kuukausi, voisin ehkä laittaa joitain Islannista. Työkiireissä olen unohtanut kokonaan, mutta on ihana palata takaisin. Jätin osan itsestäni  tuonne tulen ja jään maahan.

Vaikka alussa pelottikin, että koko matka menee pilalle (en ehtinyt säästämään yhtään ja tämä oli ensimmäinen loma, jonka vietin kokonaan yksikseni.), sain tehtyä lähes kaiken, mitä halusin. Pääsin käymään Vík:in mustilla hiekkarannoilla, Blue Lagoonissa, laavaluolassa, vaelluksella, monilla must see nähtävyyksillä, kosketin jäätikköä ja tapasin uusia ihmisiä. Heistä mieleenpainuvin oli eräs taiteilija, joka oli matkalla residenssiin pohjoiseen ja sitten eräs amerikkalainen nainen, joka ’varasti’ sänkyni viimeisenä yönä. Hostellihenkilökunta oli vahingossa siivonnut vuoteeni ja napannut varauslapun pois. Onneksi huoneessa oli tilaa ja sain korvaukseksi ilmaisen aamiaisen (joka olisi muuten maksanut 1800kr, n. 15e). Molemmilla oli joko läheistä  sukua tai jokin suhde Suomeen.

Olisin halunnut mennä valassafarille ja laskeutua tulivuoreen, mutta ne eivät tällä kertaa mahtuneet budjettiin. Valassafari ehkä vielä, mutta tulivuori olisi maksanut n. 300e… Mutta se näytti niin hienolta!  Ja näin jopa yhden lunnin sattumalta Vík:issä.

                             Pienenä yllätyksenä tulivat hinnat. Halvin hostelli oli n. 40e/ yö (12 hengen huoneessa) ja ruoka about yhtä kallista kuin täällä, mikä ei ole paha, jos syö harvoin ulkona, mutta joka päivä… Ruokakauppojen hinnoissa oli ihan hirvittäviä eroja! Täsmälleen sama kinkku maksoi viereisessä kaupassa tuplahinnan kuin toisessa.
Ja sitten vielä kulkeminen paikasta toiseen! Suosittelen vuokraamaan auton. Busseillakin pääsee, mutta auto.. Ah. Minulla ei ole ajokorttia, mutte onneksi tutustuin yhteen mieheen, jonka kanssa vietin kolme päivää. Hän oli sopivasti menossa juuri sinne, minne minäkin halusin. Mutta toisaalta, minulle olisi ollut ihan sama, kunhan pääsee pois Reykjavikistä.  :D

Kokeilin jopa kirjoittaa kässäriäni 3. persoonassa kaverini  keskustelun inspiroimana. Se tavallaan sopii siihen tosi hyvin, tietynlainen etäisyys kaikkeen (muistuttaa vähän Yösirkuksen tyyliä). Mutta en tiedä haluanko kirjoittaa koko kässäriä sillä tyylillä. Mutta osan ehkä. Se voisi toimia.

Nyt kuviin! Tiivistetty matkakertomus maagisesta Islannista!  Kuvat eivät tee oikeutta kauneudelle ja mahtavuudelle, ne ovat latteita ja mitättömiä.

Reykjavikin coolein rakennus: Harpa The Opera house. Revontulten inspiroimat ikkunat, jotka sisältäpäin näyttivät aivan saippuakuplilta (ja mehiläiskennoilta ja toivat mieleen Matrixin). Katossa oli kuusikulmiopeilejä, joista pystyi näkemään itsensä. Harpa

 

Turistimatka numero 1: Golden circle: Kerid crater, Faxi waterfall, Gullfoss, Geysir, Thingvellir (mannerlaattojen eroamiskohta ja viikinkien tuomioistuin/markkinapaikka ja nykyisin käsittääkseni kansallispuisto).  Vain kahdesta viimeisimmästä on tässä nyt kuvia

Taikalähde. Vesi oli oikeasti tuon väristä, se oli hyvin hämmentävää, mutta ah niin kaunista.

IMG_4763-001

Otin kuvan lupiineista samaan aikaan, kun Strokkur päätti herätä. Vahingossa :D IMG_4780-002

Thingvellir. Tämä oli muistaakseni Pohjois-Amerikan mannerlaatta. 2km vasemmalle on Euroopan mannerlaatta. Mietin koko matkan, että oliko tämä tie oikeasti jo silloin viikinkien aikaan, vai huijaavatko he meitä. Koska jos laatat liikkuvat sen 2cm vuodessa, niin kuuluuko koko tämä väliosakin siihen liikkuvaan osaan? Tiedä häntä. Ihan mahtava paikka kuitenkin!

Täällä oli myös järvi, johon he hukuttivat naisia rikoksista. Miehet mestattiin. Minusta hukkuminen on hirveämpi tapa kuolla kuin mestaaminen, mutta Vviikinkien mielestä ei selvästikään. IMG_4917

Laavaa, laavaa, laavaa! Thignvellir:issä <3

LAAVAA

Turistimatka numero 2.Leidarendin Llavaluola, jossa tutustuin mieheen, jonka kanssa matkustimme kolme päivää. Hänellä oli auto, minulla bensarahaa, molemmilla samat määränpäät.

Tämä kuva on otettu matkalla kohti luolaa ja tässä on muistaakseni 2000 vuotta vanhaa laavakenttää. Tuo sammal kasvaa joku 2mm vuodessa ja se kuolee, kun sen päälle astuu. Islannissa on lailla kielletty ajamasta teiden sivuun ja meitä kiellettiin poistumasta (aidatulta) polulta. IMG_4999

Luolassa oli pimeää. :D Meillä oli vain taskulamput kädessä.                     IMG_5052

Kävin myös ratsastamassa toista kertaa elämässäni! Pylly oli monta päivää ihan kipeä :D IMG_5116

Sitten ihana klo 6 aamulla alkanut ja klo 2 yöllä loppunut päivä M:n kanssa.  Ensiksi Seljalandsfoss, vesiputous, jonka lähellä on kaksi muuta (joista toinen on luolassa !) Kiipesimme vesiputouksen päälle, mutta en saanut sieltä kuvia mahtumaan tähän enää. Ja kuten vasemmanpuoleisesta kuvasta näkyy, myös putouksen taakse pääsi kävelemään ja, koska ei satanut, menimme sinne muistelemaan miltä tuntuu olla märkä.

Skogafoss on täysin toisessa paikassa, sekin matkalla Vík:n kylään.

 

 

SeljaSkoga.jpg

Hauska viesti maassa Skogafossin yläpuolella lähellä toista pienempää vesiputousta. Tämä on käsittääkseni jonkun vaellusreitin loppu. Kiinnostaisi nähdä muut viestit, jotka tämä tuntematon henkilö on ehkä jättänyt matkan varrelle. IMG_5672

Olen nähnyt näitä samoja basalttipylväitä Irlannissa (Giant’s causeway), mutta siellä on vaan noita, mitä tuossa ensimmäisessä kuvassa on. En ole ikinä aikaisemmin nähnyt seinää, joka on rakentunut pienen pienistä basalttipylväistä, kuten täällä. Se oli jotain aivan upeaa.

vik2

Tässä pari kuvaa itse hiekasta. Totuin siihen tuon muutaman tunnin aikana niin, että tavallinen hiekka tuntui kummalliselta pitkän aikaa.

vik

Solheimajökull ja minä. Kävimme vain katsomassa, kun se oli melkein tien vieressä… :D IMG_5605

 

Matkalla takaisin Reyjkjavikiin pysähdyimme Seljavellalaugissa, ’hylätyssä’ ulkouimalassa, jonka vesi on lämmintä ja joka on täysin keskellä ei mitään. Oli siinä pieni, ehkä 5 talon muodostama kylä lähellä, mutta sekin näytti autiolta. Kello oli jälkeen yhdeksän illalla, oli ihana päästä kellumaan lämpimään veteen pitkän päivän päätteeksi. Vesi oli vihreää ja leväistä, pukuhuone kylmä huone, jossa sekä miehet ja naiset vaihtoivat vaatteet.  Altaasta oli vaikea ottaa kuvaa, jossa ei ollut ketään. Meitä oli ehkä 10 henkeä samaan aikaan tuolla ja vähän väliä väkeä tuli lisää.

Maisemat olivat ihanat, vaikka itse allas oli vähän pelottava. Olen ehkä katsonut likaa Supernaturalia, mutta allas oli  TÄSMÄLLEEN sellainen paikka, joka on rakennettu jonkun vanhan uhripaikan/jumalan/minkä tahansa päälle ja nyt se olento on vedessä ja pyydystää pahaa-aavistamattomia turisteja… En yltänyt pohjaan altaan toisessa päässä, joten en mennyt sinne (kuin kahdesti). Selvisin hengissä!

seljavallalaug

Kello 1 jälkeen aamuyöllä :D Aurinko on siis laskenut ja sen pitäisi nousta vasta klo 3 aamulla.

IMG_5732

Tämä ensimmäinen on ikiaikainen viikinkisoturi, joka on ansainnut paikkansa vuoristossa. Matkalla Seljavallalaugille. Toinen on kiinalainen lohikäärme (tai jokin Henkien kätkemän olento) suojelemassa turisteja Glymurin pudotukselta.
kollaasi

 

Glymur, ”helppo” n. 5 tunnin vaellus Islannin korkeimmalle vesiputoukselle. Ei todellakaan ollut helppo (myöhemmin totesimme, että se polku, jota me seurasimme  ei ollut se helppo reitti, vaan se kulki toisella puolella kanjonia. Tulimme sitä pitkin alas).

Polku kulki ihan tuossa reunan vierellä, joskus tosi jyrkkää liuskottunutta kalliota pitkin ja joskus ihan vain tosi jyrkkää. But so worth it!

Ensiksi ylitimme joen tukkia pitkin, myöhemmin vesiputouksen yläpuolella kahlasimme sen yli. Vesi oli ihan jäätävää! Matkalla ylös törmäsimme kahteen mieheen, molemmat muistaakseni Alaskasta ja sain ylitykseen lainaksi sandaalit toiselta , koska mun kengät ei sovellu kahlaamaan polveen yltävässä joessa… Tosin ei hänenkään, mutta se ei häntä pysäyttänyt. :D

Ekassa kuvassa on se tukki, toisessa vesiputous ehkä puolivälistä/tms matkaa ylöspäin (polku näkyy ehkä tuurilla kiemurtelevan tuossa reunalla), kolmas on otettu ylhäältä vesiputouksesta ja viimeinen samasta kohdasta alaspäin.

glymur

 

Kalaneväkorvikset <3 En ole ikinä ostanut mitään käsintehtyä designia, mutta nämä huutelivat minulle viikon. Sopivat ihanasti kässäriini. Eivätkä maksaneet kuin lähes 10 000 kruunua :D

Toinen kuva on bussilipuista. Kenen idea oli tehdä niistä näin pieniä?! korvikse

Joku päivä pääsen vielä takaisin tänne. <3

Minä vai hän?

Posted in Kirjoittamisesta with tags on kesäkuu 18, 2016 by R.M.S.R

Olen viime aikoina miettinyt paljon kertojaa, se on myös näkynyt nissä harvoissa postauksissa, joita olen kirjoittanut. Tämä on ehkä vanhan toistoa (tiedän, että olen kirjoittanut kertojasta aikaisemminkin, mutta hyvin lyhyesti), mutta haluan päästä tästä nyt eroon.

Minä vai hän? Se on yksi suurimmista tyylillisistä kysymyksistä, joihin kirjoittaessa kohtaa. Periaatteessahan se on täysin sama kumman valitsee, mutta käytännössä… Ei. Se ei todellakaan ole. Olen aina uskonut, että tarinat valitsevat kertojansa (niin kirjoittajansa kuin sisäisen äänensä ja näkökulmansa), minkä takia minun on hyvin vaikea lähteä muuttamaan jo valittua kertojaa tai näkökulmaa. Sen kuuluu mennä niin. Näkökulma ei ikinä ole ensimmäisessä vedoksessa tarpeeksi terävä ja minulla kestää usein ikuisuus saada se riittävän hyväksi. Lyhyemmissa teksteissä olen saanut sen onnistumaan, mutta romaanikässärissäni…

Olen huomannut kirjoittavani Saareen ns. ”ulkopuolista minäkertojaa”, koska tarina vaati minäkertojan, mutta samalla ajatusten ja tunnereaktioiden vähyydestä tulee mieleen ulkopuolinen kertoja, mikä joidenkin mielestä on huono asia, koska se etäännyttää lukijan henkilöstä ja tunteet jäävät valjuiksi.

Olen ehkä liian sisällä tarinassa huomatakseni, että minäkertojani ulkopuolisuus on ongelma (vaikka samalla tuntuu, että olen ajautunut kauemmas siitä kuin koskaan aikaisemmin), tai sitten vain pidän ulkopuolisesta minästä liikaa. En pidä siitä, että henkiöiden ajatuksia selitetään, mihin minäkertojat helposti  sortuvat.

 Olen myös kirjoittanut tekstin, jossa kertojat vaihtelevat riippuen siitä, kuinka kokonaiseksi päähenkilö itsensä tuntee. Se oli yksi ensimmäisistä novelleistani, ei siis ihan hirvittävän luettava, mutta mielenkiintoinen idea.

Pelkkä kertoja luo tarinaan tietynlaisen tunnelman ja odotukset. Kertojan aikamuoto kertoo lukijalle sen, tapahtuuko tarina nyt (preesens) vai onko se jo koettu (imperfekti). Perusajatus on, että minässä ollaan henkilön sisällä ja hänessä ulkopuolella. Käytännössä nämä menevät ristiin.

Minä-imperfektissä pitää miettiä kenelle henkilö kertoo tarinansa, milloin hän sen tekee ja miksi. Näiden lisäksi pitää ratkaista dialogiongelma: Kukaan ei muista dialogeja sanatarkasti viikkojen tai vuosien päästä. Käydäänkö siis tekstin kaikki dialogit nykyajassa, ei siis henkilön kertoman tarinan tasolla, vai sanooko henkilö ”minä muistan sen jotakuinkin näin…” ? Dialogi (ja koko tarina) on tällöin täysin subjektiivinen muisto, joka voi olla(tai pitää olla) virheellinen, puolueelinen ja jopa tulevaa ennakoiva. Dialogissa pitäisi myös näkyä kertojan suhtautuminen puhuteltuun, sekä se, miten kertoja suhtautuu siihen, kenelle hän sitä tässä hetkessä kertoo.

Mitä oikeastaan voidaan muistaa? Minä-imperfekti kertoo subjektiivisen kokemuksen menneestä, usein vain tärkeimmät kohdat ja käänteet ja sen, miten on suhtautunut niihin. Hän jättää kertomatta asioita, usein itselleen vaikeita tai itsensä huonoon valoon laittavia, tai ihan vain koska ei muista. Minä-imperfekti  ei näiden asioiden pohjalta ole koskaan luotettava.

Käytännössä kuitenkin suurin osa lukemistani (minä-imperfekti) fantasiakirjoista, ei mieti dialogiongelmaa ja se on objektiivisuuteen pyrkivää. Kirjoissa on ”normaali” määrä dialogia, eikä sen muistamista yleensä selitetä, mikä ei ole minua haitannut.

Minä-preesens taas kulkee tarinankertojan mukana, kokee asiat sitä mukaan kun ne tapahtuvat, eikä loppua tiedetä. Tarinaa kertova henkilö ei ole selvinnyt sinne asti eikä välttämättä selviä hengissä, mikä imperfektissä on perusolettamus.

Minä-preesensissä korostuu hetkellisys, tunteet ja kokeminen. Tarina avautuu kertojan silmien kautta, kuulemme hänen ajatuksensa. Itseasiassa näemme ja kuulemme vain sen, mitä kertojakin. Hän ei voi tietää tulevaa, eikä muiden ihmisten ajatuksia. Ei oikeasti. Ja vaikka ei haluakaan laittaa itseään huonoon valoon, näin saattaa olosuhteiden pakosta tapahtua. Minä-preesensin (ja imperfektin) ongelma onkin juuri siinä, että ollaan hyvin tiukasti yhden henkilön sisällä ja tarina saattaa sen vuoksi kaventua ja jopa tyrehtyä kokonaan kirjoitusprosessin aikana.

Molemmissa minäkertojissa on myös sellainen pikkujuttu, että mitä sinun itsesi on mahdollista havaita. Esim: ”Kävelin vastahakoisesti.” ”Jäin tuijottamaan hämmentyneenä (suu auki) hänen peräänsä.”  ovat sellaisia huomioita, joita vain ulkopuolinen kertoja voi havaita. Minä sorrun näihin koko ajan ja saan siitä paljon palautetta.  Mutta millä muilla keinoilla saat viestin menemään perille lukijalle?

Minäkertojassa pitää myös miettiä, millainen sanavarasto kertojalla on. Puhuuko hän slangia/murretta, onko romanttinen/realistinen, optimistinen/pessimistinen ja millä tavalla nämä heijastuvat niin kerrontaan kuin dialogiinkin. Millaisia asioita juuri tämä henkilö huomaa? Onko hän enemmmän kiinnostunut luonnosta/ympäristöstä vai henkilöistä ja heidän välisistä suhteista? Usein nämä tulevat luonnostaan, kun uppoutuu johonkin henkilöön, mutta eivät aina. Näihin asioihin on joskus todella vaikea kiinnittää huomiota, etenkin kun kaikki mitä kirjoittaa on suodattunut jo yhden linssin läpi. Minun oma sanavarastoni ja kokemukseni rajoittavat kirjoittamistani, jos en tiedosta sitä (ja vaikka tiedostaisinkin). Ja tiedostamattoman tiedostaminen on yksi vaikeimmista ja tärkeimmistä asioista mitä kirjoittajan pitää tehdä.

Hänkertoja, ulkopuolinen, voi käytännössä tehdä kaikki samat asiat kuin minäkertojakin, mutta ulkopuolelta, joten samoja asioita on mietittävä. Tietyllä tavalla hän on objektiivisempi ja keskimäärin kauempana henkilöistä/tarinasta, mutta nämäkin ovat valintoja (usein täysin alitajuisia).

Sanoisin, että suurin osa fantasiakirjallisuudesta on kirjoitettu ulkopuolisella kertojalla, koska se on helpompi juonivetoisuutensa vuoksi. Tapahtumia on paljon monipuolisempaa kertoa ”ylhäältä” kuin henkilöiden sisältä ja samalla pystyy vetämään kaikki mukaan paljon laajempaan kokonaisuuteen, eikä henkilöiden sisäiset motiivit ole yhtä näkyvissä (paitsi tietenkin dialogissa ne vilahtelevat esiin).

Ulkopuoliseen kertojassa etäisyys on näkyvämpi asia kuin minäkertojassa: Kuinka lähellä kertoja on sitä, mistä kertoo? Miksi hän kertoo tarinaa? Onko hän yksi tarinan henkilöistä vai täysin oma, tarinasta irrallinen kokonaisuus? Miten tämä tulee ilmi? Kuinka paljon kertoja tietää päähenkilön & muiden henkilöiden ajatuksia ja tunteita? Kommentoiko hän niitä? Kenen puolella hän on vai kertooko asiat vain yleisellä tasolla?

Sitten on tietenkin ”sinäkertoja”, jossa usein puhutellaan suoraan lukijaa tai kuvitteellista lukijaa, joka ei kuitenkaan ole lukija itse (sisäislukijaa kenties?). Sinän suurin ongelma on uskottavuus ”tekisinkö minä oikeasti näin”-tyyliset kysymykset. Ja jollain tavalla tunnen, että sinäkertoja on irrallisempi ja ehkä vaikeammin lähestyttävä kuin kaksi muuta kertojatyyppiä.

Olen lukenut yhden kirjan, joka oli kirjoitettu tällä tyylillä ja se oli hyvin hämmentävä (hyvällä tavalla), ja olen joskus aloittanut yhden novellin tällä tyylillä. Sinäkertoja on ehkä käyttämättömin kertojatyyppi, ainakin omien kokemusten mukaan. Ehkä juuri siksi tämä kertoja kiehtoo minua ehkä eniten.

Mutta tietenkin näitä kaikkia ’sääntöjä’ voidaan rikkoa, kunhan tietää mitä tekee ja milloin tekee.

Mitä mieltä olet näistä? Onko kirjoja, joiden kertojasta olet erityisesti pitänyt?

Minusta Erin Morgenstenin Yösirkuksessa on ihana kertoja (ulkopuolinen preesens), tyyli ja tarina. Se on yksi parhaimmista kirjoista, joita olen lukenut viimeisen puolen vuoden aikana.

Kesäloma osa 1.

Posted in kirjoittamisen vaikeus, Matkustaminen, minä on kesäkuu 3, 2016 by R.M.S.R

Eipä tullut sitten loppukeväänäkään päivitettyä blogia. Kriittinen töiden ohella on ollut raskasta, vaikka mahtavaa. Ja koska luentoja ei saa referoida missään, ei tänne tule niistä päivitettyä.

En kouluaikana pysty kirjoittamaan kaiken sen luennoilla käsitellyn ’nämä kaikki asiat pitää huomioida’-teorian jälkeen ja hyvä sinänsä, koska olen pystynyt keskittymään tanssiin kaiken muun ajan.  Kehittyminen siinä on ollut hyvin silmiinpistävää. Kirjoittamisessa taas kehittyminen on jäänyt pikemminkin ajatustasolle, kun ei käytännössä ole jaksanut sitä toteuttaa. Haluan taas laittaa kässärini uusiksi, ties kuinka monetta kertaa. Ehkä tällä kertaa jopa onnistun siinä! :D Kuulemma tarina on valmis, nyt enää kieli uusiksi. (ja se kertoja ja dialogi ja hahmojen perushalut ja ja… Eli käytännössä mikään ei ole valmis, paitsi perusajatus.) Tästä on hyvä lähteä!  …  …

Ja sitten lähden Islantiin about kahdeksi viikoksi. Nyt pian. Ostin uuden kivan vihkon ja uuden kynän, jossa on vaaleanviolettia, vaaleanpunaista, vaaleansinistä ja vaaleanvihreää (sidoin sen kuminauhalla, koska edellinen vihko on hemmotellut minut pilalle). Ehkä se inspiroi uuteen vihkoon.
Olisi mahtavaa, jos yksi vihko kestäisi niin kauan kuin sitä tarvitsisi (henkisesti) ja loppuisi vasta, kun olisi aika siirtyä johonkin uuteen. Yksi kässäri yhdessä vihossa tai ehkä jonkin henkisen jutun mukaan. Ajattele, olet kirjoittamassa jotain vihkoon ja yhtäkkiä se loppuu, koska on aika siirtyä uuteen, vaikka sinusta ei siltä tuntuisikaan. Ulkoinen merkki muutokselle.
Islanti siis. En tiedä mitä siellä teen, mutta eiköhän kaikki selviä perillä. Kaikki selviää aina vasta perillä. Tuntuu vain hassulta pakata melkein talvivaatteita, kun täällä on +25*C, mut siellä on +10*C ja tuulee ja sataa ja on kallista.

Mutta hyvää kesää kaikille, toivottavasti saatte kirjoitettua ja nautittua! ^^

 

13388891_1159757070743893_2118644581_o

Hups

Posted in Editointi, Uncategorized with tags , , , , on maaliskuu 4, 2016 by R.M.S.R

On jo maaliskuu enkä ole päivittänyt blogia ikuisuuteen. Olen viimeisten kuukausien aikana editoinut n. 200 sivua kässäriä, käynyt töissä ja palannut kouluun. Editoimisen  jälkeen ei ole enää yhtään huvittanut kirjoittaa, selittänee blogihiljaisuuden. Eikä editoimisessa ole mitään uutta sanottavaa. Paitsi se, etä vihdoin uskallan oikeasti muokata tarinaa & järjestystä. Ja se, että en saa loppua kirjoitettua.
Noin. Nyt sekin on sanottu. Ehkä on jonkin asteinen writer’s block  meneillään. Loppu tarvitsee jonkun konfliktin tai jotain, mutta mitä? Se ei voi olla niin, että kaikki vihaavat toisiaan ja bam eternal love tjtn. Olen siis vaihteeksi taas piirtänyt ja maalannyt sijaistoimintana ja yritin jopa yhtä novelliakin korjata, mutta siitä ei tullut mitään.   Ehkä, kun sanoin tämän ääneen, pääsen siitä eroon?

Tällaisia olen piirrellyt. Tämä oli ensimmäinen yritys piirtää monia sisäkkäisiä tähtiä. Ilman luonnostelua. :D Mutta minusta se on hieno! Nimeltään: Something intriguing

IMG_3669

Lauluja auringolle

Kirjoittaminen, kirjat, fantasia

Ajatusviivallatanssia

Kirjoittaminen, kirjat, fantasia

Yö kuin meri

Kirjoittaminen, kirjat, fantasia

Non abbiamo arance

Kirjoittaminen, kirjat, fantasia

Kaksi sivua

Kirjoittaminen, kirjat, fantasia

Ajatusten virtaa. Tai jotain.

Kirjoittaminen, kirjat, fantasia

Aspects of Aspergers

perspectives from the spectrum

Kaikkitietämättömät kertojat

Kirjoittaminen, kirjat, fantasia

Suomesta Skotlantiin

Kirjoittaminen, kirjat, fantasia

Tokyo Through Blue Eyes

Kirjoittaminen, kirjat, fantasia

{FOX DEN}

~~~~~~~~~~~~ KETUNKOLO ~~~~~~~~~~~~~ All rights to the contents of this blog belongs to Minna Kaukoniitty. Do not copy, use or share anything without my permission. -MK

Lampun Varjossa

Kirjoittaminen, kirjat, fantasia

Grafomania

Kirsti Kuronen, Raili Mikkanen, Heikki Niska, Jyri Paretskoi, Mila Teräs

Lukuhoukka

Kirjoittaminen, kirjat, fantasia

Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Päiväunien salainen elämä

Kirjoittaminen, kirjat, fantasia

Elina Rouhiainen

Kirjoittaminen, kirjat, fantasia

Sokerihullun päiväkirja

Kirjoittaminen, kirjat, fantasia

Yöpöydän kirjat

Kirjoittaminen, kirjat, fantasia

Matkalla Japanissa

Kirjoittaminen, kirjat, fantasia